Neljäntenä
matkailijana tapaamme Mian. Hänen ajatuksiaan matkan alkuvaiheessa
ovat:
"Jonkun
vuoden päästä olen lähempänä 40 vuotta kuin 30. Se tuntuu
hurjalta. Mihin kaikki aika on kulunut? Ehkä ajan kulumisen
pysäyttämänä olen jäänyt miettimään elänkö sellaista elämää
mikä tekee minut onnelliseksi vai toteutanko vain yhteiskunnan tai
jonkun muun agendaa. Olen usein kokenut, että minun pitää olla
jotain toisenlaista kuin mitä olen. Jotain enemmän tai jotain
vähemmän. Minulla on hyviä, pitkäaikaisiakin ystävyyssuhteita,
mutta silti tuntuu, etten ole riittänyt. Etten ole kyennyt antamaan
parastani tai, että olen teeskentelijä. Etten ole lunastanut
antamiani lupauksia. Myös kehoni olen kokenut olevan vääränlainen.
Milloin liian pulska, milloin liian luiseva. Ehkä siitä syystä
vaatteet, muoti, meikit ym. eivät ole koskaan olleet elämässäni
mitenkään keskeisessä roolissa. Jollain toisella voisi toki olla
toisin päin, mutta omalla kohdallani olen ajatellut ”mitä
turhaa”. Välillä olen jopa ollut ylpeä siitä, kuinka ”pihalla”
olen kulloisistakin trendeistä. Joskus harvoin olen kysynyt
kavereilta palautetta ja ehdotuksia tyyliin, hiusten
ym.uudistamiseen, mutta ovat varmaan tottuneet näkemään minut
tällaisena niin pitkään, että eivät edes osaa kuvitella minua
toisennäköisenä. Ehkä myös toisen olemukseen tai tyyliin (ja
varsinkin sen puuttumiseen ;)) puuttumista pidetään suomalaisessa
kulttuurissa epäkohteliaana.
Olen
tehnyt töitä ihmisten kanssa alalla, josta haaveilin osin jo
yläasteella. Burn outin ja oman elämän kipukohtien kohtaaminen
otti jälkikäteen arvioituna kovemmille kuin olin kuvitellut. Olen
elämässä rämpinyt eteenpäin monesta, mutta
ammatti-identiteettiin liittyvä kriisi iski voimalla ja sai
kyseeenalaistamaan monia muitakin ratkaisuja ja elämäntapojani.
Vihreät
arvot ovat teini-iästä lähtien olleet minulle läheisiä. Jotenkin
unelmani luonnonläheisemmästä elämästä kuitenkin jäi jonnekin
matkan varrelle. En edelleenkään omista autoa ja syön lihaa vain
harvoin, mutta koen, etten elä riittävästi arvojeni mukaan. Asun
keskustassa ja olen huomannut, että liika ärsykkeiden määrä saa
minut hermostuneeksi ja levottomaksi sekä varautuneeksi. Haluaisin
löytää uudestaan lapsenomaisen innokkuuden ja uteliaisuuden elämää
kohtaan. On vaikea huomata ja myöntää, että on hukannut luovuuden
ja tekemisen ilon turhan suorittamisen ja vakavuuden alle.
Muutama
vuosi sitten löydin mindfulnesin ja ryhdyin harjoittamaan hyväksyvää
läsnäoloa. Huomasin mieleni kiitävän useimmiten tuhatta ja sataa.
Paikoillaan oleminen oli todella vaikeaa. Minun on ollut aiemmin myös
vaikea sitoutua mihinkään säännölliseen harjoitteluun, olen
turhautunut, jos en ole edistynyt riittävän nopeasti ja myös
mindfulnesin harjottamisessa minulla on ollut erilaisia kausia.
Ajoittain minun on ollut todella vaikea rauhoittua tekemään asioita
kunnolla. En tiedä mistä tämä kiireen ja levottomuuden kokemus
minuun on tullut. Haluisin löytää uudenlaista herkkyyttä ja
rohkeutta olla aidosti läsnä ja uskaltautua olemaan tietämättä
ennalta. Niin kliseistä kuin se onkin huomaan kaipaavani uudenlaista
aidompaa yhteyttä itseeni, kehominääni, mieleeni, luontoon,
kanssaihmisiin. Herkkyyttä aistia, olla läsnä hetkessä, kokea
asioita ilman ennakko-oletusten rajoittavuutta. Kurssin toivon
toimivan innostuksena, tienviittana tällä tiellä."
